Täältä löytyy viimeisimmät kuulumiset treeni- ja kisarintamalta:
Treeni- ja kisapäiväkirja
Agility
Agility eli koirien estehyppyrata on meille harrastuksista rakkain ja se on kuulunut laumamme harrastuksiin vuodesta 2001 asti. Itse olen myös pätevöity agilityn koetoimitsija sekä koulutusohjaaja. Lisää lajista täältä.
Näyttelyt
Näyttelyissä käydään silloin tällöin. Se on enemmänkin handlerin harrastus, koirillehan siinä ei juuri haasteita ole. Ihan mukavaa ajanvietettä, jossa samalla näkee tuttuja sekä muita rotutovereita.
TOKO
Tottelevaisuutta on löwchenien kanssa harrastettu satunnaisesti vailla sen kummempia päämääriä. Bordercollien tultua taloon on harrastukseen tullut hieman enemmän tavoitteellisuutta ja yhdessä Rumban kanssa opettelemme TOKO-kokeiden saloja.
Jäljestys
Rentouttava laji joka näyttäisi olevan Rumballe varsin luontainen. Mahdollisesti tulevaisuudessa tässäkin lajissa tulemme kilpailemaan.
Paimennus
Bordercollie on tehty paimentamaan, ja Rumban suvusta löytyy useita hienoja paimenkoiria. Mikäli paimennusvaisto saadaan kunnolla herätettyä, alamme treenaamaan tätäkin hieman vakavammin. Harrastusta vaikeuttaa omien lampaiden puute
Temput
Rumballe on tarkoitus keksiä uusia temppuja joiden avulla se voisi “auttaa” arjen askareissa. Se osaa nyt mm. nostaa esineitä lattialta sekä lajitella pyykkiä. Suunnitteilla opetella takkapuiden kantoa/ojentamista.