Löwchen

Löwchen eli pieni leijonakoira kuuluu bichon -rotuihin. Se on yksi vanhimmista seurakoiraroduista, joka on tiettävästi lähtöisin Välimeren saarilta. Tarkkaa alkuperää ei tiedetä varmasti. Ensimmäiset havainnot löwchenin tyyppisistä koirista on tehty keskiajalla. Leijonakoiria esiintyy useissa vanhoissa maalauksissa ylhäisön kanssa.

Turkki trimmataan perinteiseen leijonaleikkaukseen. On esitetty arvailuja, että leikkauksen alkuperä liittyisi siihen että aateliset olisivat pitäneet koiria kuumavesipullon tapaan sängyssä asuessaan kylmissä linnoissa. Ja paljas ihohan tietysti luovuttaa lämpöä enemmän. Lisäksi leijona on ollut pyhä eläin ja sen on uskottu suojelevan pahoilta hengiltä, joten haluttiin myös seurakoirien muistuttavan leijonaa.

Leijona on luonteeltaan iloinen ja seurallinen ja useimmat rakastavat suuren yleisön edessä esiintymistä. Monet ovat varsin itsepäisiäkin. Löwchenit ovat myös vauhdikkaita ja nopeita, eivätkä hepulikohtaukset ole mitenkään harvinaisia. Ruuminrakenteensa ja luonteensa puolesta löwchen sopii hyvin agilityyn ja tokoon, mikäli vain omistajalla riittää huumonrintajua kestää leijonamaisia vinkeitä. Leijonat viihtyvät hyvin mielellään sylissä ja muutenkin ihmisten lähellä.

Linkki löwchenin rotumääritelmään [pdf]

Copy Protected by Chetan's WP-CopyProtect.